Maanantai, se tulee joka viikko

Viikko lähti käyntiin aikaisella herätyksellä kun pienellä miehellä oli lastenklinikalla varattu aika. Ja niinhän se lääkäri päätti, kuten äiti oli ehtinyt jo hieman pelätä, leikkaus tulee. Operaatio on onneksi pieni ja ihan päiväkirurgisena onnistuu, tosin nukutuksessa. Ja tässä se pahin paikka, eli vanhemmat saavat tulla, ja odotetusti tulevat lapsen viereen kun nukutetaan. En yhtään epäile, etteikö meidän pieni reippaana ja rohkeana selviydy hyvin tästä kaikesta, eikä osaa pelätä/jännittää, kysymys kuuluukin miten äiti selviää tästä?

Sain jo lauantaina purra huulta ja kokea kauheaa syyllisyyttä ja omantunnon tuskia, kun poika kaatuessaan teloi huulensa. Olinhan aikuisena siinä vieressä, olisihan minun pitänyt varmistaa ettei poika juokse, kun siinä se kaivon kansikin on ja kun kumpparit jalassa on hieman vaikeampi liikkua. Miten ihmeessä selviän hengissä ja yhtenä kappaleena siitä kun joudun pitämään lastani sylissäni kun hänet nukutetaan ja laitetaan tippaan. Niinpä, katsoa nyt vierestä kun omaan poikaan pistetään neulaa, kun en kestä edes tipan laittoa omaan käteen. Miten ihmeessä saan pidettyä pojan aloillaan jos hän itkien rimpuilee sylissäni ja huutaa äitiä? APUA! Saan jo nyt kyyneleet silmiini kun ajattelen asiaa. No, onneksi tässä on vielä jokunen kuukausi aikaa, sillä lääkäri epäili toimenpiteen ajoittuvan alkuvuodelle. Toivottavasti keksin tässä välillä muuta ajateltavaa, että pysyn edes jotenkin järjissäni.

Lääkärin jälkeen suunnattiin taas Jumboon, ihan vaan kahvittelemaan ja leikkipaikalle. J:n piti käydä myös puhelimen SIM-korttia huollattamassa, joten me ehdittiin pojan kanssa koluta vaatekauppoja sen aikaa. Löysin taas vaikka ja mitä ihanaa. On yllättävää miten useat tuotteet osaavat sieltä hyllyiltä huutaa nimeäni. Ainakin yksi laukku ja lompakko ja toppaliivi ja huivi ja villapaita ja...Mutta oikeasti, olin katsomassa alustavasti jotain sopivaa niihin edessä oleviin hautajaisiin. Jonkinlainen idea olisi mutta saa nyt nähdä millaisissa sitten mennään, riippuu tietysti myös säästä jonkin verran.

Noh, sitten kun J:n kanssa törmättiin ja oltiin käyty pojalle vähän vaatteita ostamassa (kun alesta löytyi), niin suunnattiin sinne kahville. Siinä matkalla ehdin J:lle puhua miten voisin tykätä Kalevalan eräästä käsikorusta, siitä My Saagasta. J kyseli, ettenkö tykkäisi Nomination käsikorusta ja sen enempää pohtimatta totesin, ettei taida olla mun juttu. Noh, arvatahan saattaa, että hetken päästä istuin kahvilla Nomination käsikoru kädessäni. J oli käynyt salaa minulle sellaisen ostamassa ja ajatteli, että lähtisi palauttamaan korua kun en siitä innostunut. Niin, innostunut ennen kun sain sen omani ranteeseen. Ja okei, onhan se ihana. J oli ostanut siihen myös ihania paloja, joten enhän voinut sitä vastustaa. Olipa ihana yllätys rakkaaltani, hih! :)