torstai 15. syyskuuta 2011

Syksyinen olo ja tuomisia Ikeasta

Villasukat jalkaan, kynttilöitä palamaan. Yhteen kynttilään laitan vähän flunssaöljyä tuomaan ihanan tuoksun, iso kuppi teetä, viltti päälle ja sohvalle. Olo on ollut tosi väsynyt jo muutaman päivän, viime yöt on nukuttu huonosti ja yöunet jääneet lyhyiksi. Tänään illalla, vauvauinnin jälkeen, alkoi kurkku tuntumaan karhealta ja joka paikkaa kolottaa. On selvästikin syksy. Ulos kun katsoo niin on pimeää, tuuli viskoo puun oksia ja sade hakkaa parvekkeen laseihin. Syksy <3.

Moccamasteri on vihdoin ja viimein löytänyt tiensä kotiin ja sitähän on myös odotettu. Nyt muutamat kupit sillä keitelty ja kyllä on tullu hyvät kahvit. Ja onhan se nättikin.


Toissapäivänä käytiin pyörähtämässä Ikeassa. Lähdettiin alunperin ihan vain äitini ja tämän siskon seuraksi, kun meitä mukaan pyysivät. Päätettiin Ikeasta sitten katsella keittiöön lisäkaappia, kun kaappitilasta on aina pulaa. Ja niin vaikea kun sitä ehkä on kuvitella niin kassan jälkeen huomattiin, että meillä on se kaappi ja aikas paljon kaikkea muutakin. Matkaan tarttui kaikkea pientä kivaa, kuten keittiöön purnukoita ja muutamat valokuvakehykset. Ja tietysti, pitihän pienen miehen saada reissulta jotain. En nyt tarkkaan tiedä miksi tätä kutsuisi, kai se joku hiiren kaltainen on, isolla punaisella nenällä varustettuna (ja huomaa myös selän puolella kurkkiva kaveri). :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti