maanantai 7. marraskuuta 2011

Pyhäinpäivä ja eläimiä katsomassa

Pyhäinpäivä meni meidän osalta hautausmaalla käydessä kun vietiin ystävien haudoille kynttilät. Käytiin ensimmäistä kertaa näillä haudoilla ja vaikka se olikin aika kova paikka, niin silti käynnistä jäi hyvä mieli.
Illalla kävin vielä viemässä ukin haudalle kynttilän äitini ja tätini kanssa. Hautausmaalla oli muuten uskomattoman kaunista, kun oli aivan pilkkopimeää vain kynttilät valaisivat koko aluetta. Ja joo, olihan siellä myös hieman pelottavaakin! Pikkumiestä taisi myös hieman pimeys jännittää vaikka reippaana hän mukana olikin ja katseli ihmeissään niitä lukuisia kynttilöitä ympärillä. Ja ei, en ollut niin fiksu, että olisin tajunnut ottaa hautausmaalta kuvaa näyttääkseni tätä kaunista kynttilöiden paljoutta.

Eilen lähdettiin liikkeelle tarkoituksena mennä katselemaan eläimiä Haltialan tilalle. Ensinnäkin pieni mies nukahti lähes heti autoon kun lähdettiin liikkeelle, joten ei kauhean lupaava aloitus päivän retkelle. Noh, ehdittiin hoitaa ruokakauppa siinä välillä kun pieni mies veti päikkäreitä. Haltialaan kun päästiin alkoi olla jo hieman hämärää mutta meidän pientä se ei haitannut vaan poju oli täynnä virtaa. Eläimiä ei nyt juurikaan päästy näkemään, kun ne oli jossain pidemmällä laitumilla mutta jotain sentään nähtiin.

Vaikka hieman kyllä alkoi tuntua siltä, että myös se pelkkä leikkipaikka olisi riittänyt meidän pienelle.

Kotimatkalla haettiin vielä kissa kotiin hoidosta, kun oli risteilyn ajan mummilassa hoidossa. Ihanaa olla taas kotona kun on koko perhe kasassa <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti