lauantai 17. joulukuuta 2011

Väsynyttä menoa ja vauvakinoa

Nyt on iskenyt joku super väsymys. En tiedä, eikö sitä ole palautunut vieläkään reissusta vai mistä on kysymys kun on niin väsynyt ja aikaansaamaton koko ajan. Viikko on hurahtanut hurjaa vauhtia ohi ja, noh kai sitä jotain on saanut aikaiseksi. Ainakin sain vähän noita joulukoristeita laitettua ympäri kämppää, että edes vähän saisi joulufiilistä. Eilen muistin, että meillähän on se joululauluja-DVD, joten sitä täytyy tänään alkaa soittamaan/katsomaan. Siinä on kuvattu Joulupukin luota ja sieltä pohjolan maisemista, joten ihanaa näkee edes vähän lunta.

Torstaina oli taas vauvakino ja pitkästä aikaa J oli mukana. Tämän kuun leffana meni ihana New Year's Eve. Pojalla kun on unirytmit vieläkin ihan sekasin, niin jouduttiin poika nappaamaan suoraan sängystä matkaan. Oli sitten pikkasen pöllähtäneen oloinen kun hetken aikaa piipahdettiin Jumbon puolella leikkipaikalla. Poika heräsi kuitenkin leffaan sopivasti, ettei äitin tarvinnut koko leffaa sitten paikaltaan katsoa vaan välillä sai juosta karkulaista kiinni ulko-ovelta tai sitten mennä kiipeämään rappusia edestakaisin, kiva. Leffa oli kuitenkin hyvä, ihana. Yksi parhaimmista asioista leffassa oli ehdottomasti Jon Bon Jovi, huoh. Leffahan on täynnä isoja nimiä, joten kyllä sieltä miehillekin löytyi silmänruokaa, mm. Halle Berry, Katherine Heigl jne.


Torstaina illalla oli vielä vauvauintia ja siellä pienimies oli ihan vauhti päällä, vaikka päikkärit jäivätkin ihan olemattomiksi. Tällä viikolla nuo päikkärit juuri on tuottaneet niitä ongelmia.


Perjantaina taas sai vähän luksusta arkeen, kun kävin intialaisessa päähieronnassa. Uskomatonta, miten hyvin puolessa tunnissa jo helpottaa se niskan ja hartioiden jumitus, päänsärky kaikkoaa ja se aamupäivän jatkunut ketutuskin katosi ja elämä alkoi taas voittamaan. Bonuksena päähieronnasta saa vielä hiuksiin tupeerauksen. Kannattaa käydä kokeilemassa mikäli kaipaa hemmottelua!

Illalla poikettiin vielä kotimatkalla Toys"R"Us:ssa katselemassa pojalle noita potkuautoja. Päästettiin poika muutenkin kaupassa vapaaksi ja seurattiin, että mitkä jutut kiinnostavat. Mummi ja vaari kun ovat luvanneet pojalle potkuauton ostaa joululahjaksi, niin saatiin katsottua sellainen mistä pieni mies tykkäsi ja mikä hänelle sopi. Katsotaan nyt sitten mitä ne mummi ja vaari käyvät pojalle hankkimassa. Muuten kovaa huutoa tuntui olevan ylläri ylläri, pehmolelut ja autot. Myös vauvojen leluja ihasteltiin ja kokeiltiin kovasti. Loppupeleissä kuitenkin taisi käydä niin, että vanhemmat innostuivat huomattavasti enemmän lelukaupassa kuin itse lapsi, hih!

Ihanaa viikonloppua kaikille!! <:))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti