torstai 31. toukokuuta 2012

Pah, mitä päiviä

Nää kaks kulunutta päivää ei oo kyllä ollu mitään suosikkeja. Vaikka mitään järisyttävän suurta ei ole tapahtunut, mut pieniä asioita kertynyt ihan riittävästi. Eilen alkoi jo päivällä mennä asiat muuten kuin suunnitellusti. Sitten huomattiinkin jo, että J:n jalassa on jotain vialla, enemmänkin kuin vain vähän. Toinen jalkaterä oli nimittäin turvonnut tuplat paksummaksi kuin mitä toinen on ja ulkosyrjä mustana.


Eli poika mummilaan hoitoon ja päivystykseen. Ilmottautumisessa sanottiin, että ei oo juuri jonoa, vain pari ennen meitä. Istuttiin ja odoteltiin silti parisen tuntia, ennekuin päästiin lääkärin juttusille. Sitten vielä kuvat ja labrat ja taas venailtiin. Lopputuloksena, että jalassa on vanha (!!?) murtuma ja parissa viikossa pitäisi olla kunnossa. No, mikä tärkeintä, että tutkittiin veritulpan mahdollisuus ja sitä ei ollut, hyvä näin. Se kun aina vähän hankala noiden juttujen kanssa, kun toisella ei tuntoa ole.


Minä kun en raaskinut jättää poikaa mummin ja vaarin viereen nukkumaan, niin vielä puolen yön aikaan hiippailin hakemaan pojan kotiin äidin viereen nukkumaan. Ei siis olla oltu pojan kanssa vielä yhtäkään yötä erossa.


Tänään ajateltiin, että korjataan eilinen vahinko ja lähdetään ajoissa hoitamaan kaikki asiat mitä eilen jäi hoitamatta. Siihen asti kaikki menikin hyvin, kunnes suunnattiin autolle. Tiedän kyllä, että kaikkien autojen kanssa on ongelmia ja mikä tahansa auto saattaisi kiukutella samalla tavalla kuin tuo meidän. Mutta mä niin alan jo vihaamaan tota meidän autoa!! Onneksi ei nyt senkään kanssa mitään sen ihmeellisempää, selvittiin säikähdyksellä ja uuden akun vaihdolla. Mutta kaikki asiat jäi tänäänkin hoitamatta, kun tuli jo kiire kevään vikaan uintiin.

Pienen pieni vilahdus mun uusista farkuista. Aikas kiva löytö Espritin alesta!

Uinti vaikutti menevän jo ihan kivasti ja olin niiiiiiiiiin ylpeä pojasta, kun tämä polskutteli ensimmäistä kertaa kellukkeiden kanssa ihan itsekseen!!! Ehdittiin polskia koko allas pituussuunnalta ja vähän leikkiä pallolla, kunnes poika kiipesi altaan reunalle ja oksensi. Se siitä uinnista sitten. Mistään oksennustaudista ei selvästikään ollut kyse, mutta suunnattiin silti suoraan suihkuun.

No, toivotaan että huomenna olisi jo hyvä päivä. Huomenna olisikin tiedossa kiireinen päivä. Tiedossa olisi jonkinverran shoppailua, asioiden hoitoa ja hiusten värjäystä. Lauantaina lähdetäänkin aamusella ajamaan Keski-Suomeen J:n sukulaispojan yo-juhliin. Hih, kivaa päästä juhlimaan! :) (Ideoita hiustenlaittoon, anyone??)

Nyt mukavaa illan jatkoa ja hyvää yötä. Mä aijon vielä tutustua uuteen makututtavuuteen sohvan hellässä huomassa ;)


Ps. Onko kellään kokemusta pienen lapsen (2-vuotiaan) siitepölyallergiasta ja sen hoidosta? Meillä poika on tänään alkanut aivastelemaan tosi paljon ja valittaa nenää, kun vuotaa ja kutiaa jatkuvasti, ei kiva. Onko parempi yrittää siedättää vai uskaltaako jotain lääkkeitä antaa? Paikalliset lääkkeet, kuten nenäsumute varmaan parmepi kuin mitkään pillerit?

1 kommentti:

  1. lapsille on omia pureskeltavia antihistamiineja, kyseles niitä lääkäriltä!

    VastaaPoista