sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Lauantai-illan herkkuja

Sateisen harmaata sunnuntaita. Useimmiten tuollainen ilma saa mielenkin harmaaksi mutta tänään onneksi niin ei ole. Pitkästä aikaa muutenkin on päivä lähtenyt mukavan reippaasti käyntiin.


Lauantai iltaa meillä vietettiin varsin rennosti ja mukavasti kotosalla. Hieman herkkuja nakerrettavana, kynttilöitä ja köllöttelyä. Pieni L varsinkin innostui noista pienistä nakerrettavista, porkkanat olivat ehdottomasti pojan suurta herkkua. Kukkakaalia myös poika urheasti maistoi mutta totesi, ettei ollut hänen herkkuaan.


Eilen oli tosiaan myös kynttilät ensimmäistä kertaa palamassa, ehdottomasti syksyn parhaita asioita. Myös viime viikolla löysin parvekkeelle ledeillä toimivat myrskylyhdyt ja nyt kun muistettiin ostaa oikean kokoiset patterit lyhtyihin niin saatiin parvekkeelle myös hieman valoa. Kuvassa näkyy myös nuo kiinalaisetlyhdyt mitkä toimivat aurinkokennolla, eli todellakin tunnelmavalaistusta.


Lauantai illan kunniaksi korkattiin J:n kanssa vielä yhdet kylmät tölkit, nimittäin Jaffa tölkit. Ja tämä korkkaus tietysti vasta kun poika oli mennyt jo nukkumaan, hih!


Nyt hyppy kumisaappaisiin ja sunnuntain herkkulounaalle perheen ja ihanan I:n kanssa. Ihanan aurinkoista mieltä kaikille tähän sateiseen sunnuntaihin! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti