keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Hullut päivät, osa 1

Mun mielestä oli aika rohkeaa lähteä tänään uhmaikäisen pojan kanssa kahdestaan Stadiin hullareille. Vielä kun meidän matkarattaat unohtui autoon, millä J lähti meitä aikaisemmin liikkeelle niin jouduttiin ottamaan nuo isommat Emmaljungan vaunut alle. Mutta oikeasti, päivä meni niin paljon paremmin kun olisin uskaltanut edes haaveilla, ei uhmakohtauksia, ei kirkumista, eikä mitään ylimääräistä kiukuttelua. Kaiken lisäksi poika nukkui noin puolet reissusta, ihan uskomatonta. Eikä päivä ihan pelkästään shoppailuksi mennyt, sillä käveltiin molempiin suuntiin sen sijaan että oltaisiin menty sporalla ja hyötyliikuntaa ja ns raitista ilmaa kertyi noin seitsemän kilometriä. Hyvä me.


Muutenkaan käynti ei ollut niin paha kun pelkäsin, oltiin nimittäin vasta iltapäivästä liikkeellä. Lähdin hullareille ihan yksien saappaiden takia mutta ne ei sitten sovituksessa olleetkaan mieluisat. Mutta kuten arvata saattaa niin tyhjin käsin sieltä ei kuitenkaan tarvinnut lähteä pois, vaikka mitään ihmeitä ei matkaan tarttunut.


Muutama kiva yllätyslöytö oli hullareilla. Eka oli leluosastolla muovailuvahapaketti. Meillä ei ole vielä tähän päivään mennessä ollut muovailuvahaa, vaikka siitä on ollut jo pitkään puhetta. Tänään sitten hullareilta löytyi tarjouksesta kymmenen värin paketti ja mukaanhan se oli otettava.


Toinen superkiva ylläri oli Espritin neulepusero. Oon nimittäin kyseistä paitaa ihastellut ja hypistellyt jo useamman kerran, mutta aina se on jäänyt ottamatta. Nyt se vihdoin tarttui kassalle asti mukaan, alkuun tosin oli vaan ongelmana päättää väristä. Päädyin sitten tummansiniseen, koska sellaista ei vielä löydy entuudestaan. Se valkoinen kyllä oli tosi ihanan näköinen ja jäi hieman kaivelemaan. Vaikkakin suunnittelin, että jos toisen samanlaisen vielä ostaisin niin ottaisin siltikin varmaan sen oranssinpunaisen ja valkoinen jäisi ottamatta. Täytyy ehkä huomenna Jumbon hullareilta käydä vilkaisemmassa josko noita paitoja löytyisi. Suunnittelin nimittäin huomiselle myös pikaista käyntiä hullareilla, kun näin yhden takin mikä tulee myyntiin.


2 kommenttia:

  1. Ihana neule ja kauniinvärinen!:) Olen itsekin tuota muutaman kerran kaupassa ihastellut!:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Oon tässä illan mittaan vaan ihastunut entistä enemmän tohon neuleeseen! :D

    VastaaPoista