sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Känkkäränkkää ja brunssia

Välillä on sellasia päiviä kun tuntuu ettei mikään oikein onnistu ja tänään on ollu just sellanen päivä. Ei onneksi mitään suurta ja vakavaa mutta kuitenkin jotain pientä ja äsyttävää koko ajan. Kaiken lisäksi pojalla on ollu känkkäränkkä koko päivän kylässä. Olo on myös jonkin verran nuhainen, kurkkukipu onneksi jo historiaa mutta nenä vuotaa ja pärskityttää vähän väliä. Selässä myös jotain taas pielessä, toisen lapaluun alla painaa ja käsi puutuu tosi herkästi. Tennispallojen päällä makaaminen ei helpota, eikä jumppaamallakaan ole lähtenyt aukeamaan. J koitti tänään myös hieroa tuota selkää auki ja L käveli selän päällä mutta ikäväkseni niistäkään ei ollut apua, joten kai se on otettava särkylääke apuun.


Tähän sunnuntaihin on ärsytyksen, nuhailun ja selkäkivun lisäksi kuulunut brunssi Jumbon Fazulla ja lumileikkejä. Kuten vähän pelkäsinkin niin Jumbon Fazerilla brunssi oli hieman köyhä kun vertaa Stadin Fazerin brunssiin. Ei sillä, etteikö tuolla olisi vatsaansa saanut täyteen mutta tarjottavat olivat koko ajan loppu, vaikka väkeä oli melko vähän, tarjottavat oli ripoteltu hieman oudosti pitkin poikin ja tarjonta oli muutenkin melko suppea. Tämä kaikki siis verrattuna sinne Stadin Fazerin brunssille. 


Mutta tällaiselle herkkusuulle kiva bonus oli nuo pienet riisipiirakat, ihan toooosi hyviä. Ja jälkkäripöydässä oli herkullista menorca-kakkua ja erilaisia suklaakonvehteja. Nam.


Herkullista alkavaa pakkasviikkoa kaikille ja muistetaan nauttia lumesta ja talvesta! <3


2 kommenttia:

  1. Känkkäränkkä vieraillut täälläkin, toisinaan vähän liiankin usein :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu täälläkin se tuntuu olevan vähän turhankin useasti käyvä vieras, varsinkin tässä viime aikoina, ei kiva.

      Poista