keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Meidän Joulu

Niin se tänäkin vuonna joulua valmisteltiin monen monta päivää ja sitten se menee ihan hujauksessa ohi. Viime vuoden jouluna aloin jo pähkäillä josko tänä vuonna saisimme lähisukulaiset meille kotiin joulupuurolle ja tämä tosiaan kävi toteen. Aattona keräännyttiin siis meille joulupuurolle ja illalla käytiin vanhempieni luona syömässä ja avaamassa lahjoja.

Pienen L:n pää oli ihan sekaisin kun joulupukki oli osannt viedä kaikki meidän lahjat mummin ja vaarin luo, on se pukki ihme kaveri. Mutta L tosin myös hienosti huomasi, että koska mummin ja vaarin luona on takka ja siinä savupiippu niin sieltähän se pukki oli päässyt lahjat tiputtamaan, koska kotona ei savupiippua ole.


Vaikka univelka hieman aattona vaivasi niin päivästä jäi tosi ihana ja iloinen fiilis ja ihanat muistot. Oli mukava viettää kerrankin aattoa ihan rauhallisesti, ettei oltu koko päivää tien päällä kiertämässä sukulaiselta toiselle. Ja vaikka univelkaa pääsikin kertymään tuossa ennen joulua valmisteluiden ja kaiken leipomisen takia niin en siltikään voisi väittää että se olisi haitannut, tykkäsin siitä kaikesta puuhastelusta ja pienestä kiireestä.


Ja kuten ehkä joku osaakin arvata niin onhan mielessä käynyt jo ensi vuoden joulu ja uudet suunnitelmat sinne. Hih. Nyt kuitenkin otetaan vielä kaikki ilo irti tästä joulusta ja joulun herkuista. Toivottavasti kaikilla muillakin on joulu mennyt mukavasti.




Koska meillä ei ihmeemmin vietetty mitään pikkujouluja niin voitaisiinko me sitten viettää joulun jatkoja mm. glögitellen, joulutorttuja herkutellen ja joululauluja kuunnellen??




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti