perjantai 22. maaliskuuta 2013

Nakkisämpyläkauppa

"Äiti, äiti tuolla on se nakkisämpyläkauppa. Mä rakastan nakkisämpylää." Oltiin siis ajamassa Ikeaan ja eihän se auttanut kun mennä heti ensimmäiseksi hakemaan ne nakkisämpylät.


Jotenkin tää ikä (vajaa 3v.) on ihan loistava, siitä hurjasta uhmasta huolimatta. Meillä on opittu monen monen muun asian lisäksi rakastamaan kaikkea. Ikean jälkeen autossa puhuttiin että käydään apteekissa hakemassa pojalle lisää särkylääkkeitä ni johan takapenkiltä kuului "Mä rakastan särkylääkeitä". Just näin. Sovittiin ennen autosta nousemista, että ei puhuta sellaisia sitten muiden kuullen.


Sen lisäksi, että meillä rakastetaan, meillä valitaan nykyään melko tehokkaasti itse omat vaatteet. Aamulla annoin pojalle valmiiksi vaatekerraston mitä pukea päälle, niin niistä taisi vain pitkätkalsarit kelvata, muut meni vaihtoon. Sukat tosin kelpasi pienen taistelun kautta. T-paitansa poika on jo pitkään itse valinnut mutta tänään se isoin kysymys oli housuista. Poika oli päättänyt laittaa uudet keltaiset farkut ja niinhän hän sitten keltaisissa housuissa lähti.  Pipoa valittaessa poika kaivoi keltaisen Angry birds-pipon ja tuli viereen toteamaan "Äiti, tämä väri sopii.". Olin jotenkin aina kuvitellu, että tällaisia juttuja olisi vain tyttöjen kanssa mutta alle 3-v pojan kanssa, ihan oikeasti??

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti