perjantai 16. elokuuta 2013

Korkki tiukasti kiinni

Eilen oli monin tavoin jotenkin outo päivä, pieniä outoja asioita pitkin päivää. Aamusta lähdin silmät ristissä hierojalle, kun muut vielä jatkoivat tyytyväisenä uniaan. Sain siis telottua selkäni täysin jumiin yli viikko sitten, niin ettei pää kunnolla kääntyny, eikä käsiä kauheasti nostettu. Tähän asti menty särkylääkkeiden voimalla mutta nyt vihdoin hierojalle.

Painelin siis tyytyväisenä hierojan oven taakse, kun tämä tuli ihmetellen ovelle avaamaan. Hän oli täysin unohtanut merkitä aikani kalenteriinsa ja hetkeksi meinasi huumorintaju pettää (ja itku tulla) kun pelkäsin, etten pääsisikään hierontaan mutta onneksi siis kuitenkin pääsin. Ihanasti rutisti ja muljahteli selässä, mutta vielä ei saatu kunnolla auki, joten maanantaina uudestaan runnottavaksi.


Iltapäivällä lähdettiin sitten kyläilemään kummitytön luokse, viemään hänelle myöhästynyttä synttärilahjaa, eikä sekään reissu ihan ilman ongelmia onnistunut. Auto halusi kipeästi öljyä ja kurvattiin viereisellä huoltsikalle ostamaan öljyä ja lisäämään sitä. Niin kauan kaikki meni hyvin, ennen kuin se öljyn korkki eksyi jonnekin sinne minne se ei kuulu. Ensin heiluteltiin autoa pakitellen ja jarrutellen jos vaikka olisi korkki löytänyt tiensä ulos mutta ei. Onneksi J muisti läheltä korjaamon ja soiton jälkeen varovasti kruisattiin sinne. Hetken aikaa pojat joutui myös etsimään sitä korkkia ja pientä huvipuisto tunnelmaa meille tarjottuaan (auto nostettiin ylös ja oltiin kyydissä) korkki löytyi ja varmoin ottein pääsi paikalleen. Miten helpottunut olo voikin olla kun korkki on tiukasti kiinni. Sitten tyytyväisenä ruuhkaan ja reilu kaksi tuntia myöhässä kahvittelemaan.


Tiedättekö kun välillä niitä pieniä juttuja vaan kertyy pitkin päivää. Näiden lisäksi tietysti poika on alkanut vastustamaan niitä silmätippoja ja ne joudutaan aina pienellä taistelulla hellästi laittamaan silmiin. Hei, neljästi päivässä silmätipat lapselle, ei reilua edes vanhemmille. Kaiken lisäksi päivällä radio sai jo hieman ajatukset sekoamaan, kun toivottivat mukavaa perjantaita, siis missä päivässä nyt mennään?

Isikin sai pojalta tämän luottamuksen osoituksen :)

Tänään vissiin on se oikea päivä toivottaa MUKAVAA PERJANTAITA!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti