keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Lumihiutaleita

Päivällä vietettiin pieni askartelutuokio ja harjoiteltiin koko perheen voimin lumihiutaleiden leikkelyä. Totta puhuakseni en edes muista milloin viimeksi olisi noita tullut leikeltyä mutta hauskaa se oli. Pojallehan tämä oli mainiota saksien käsittely harjoittelua.


Poikakin tykkäsi tuosta askartelusta mutta hieman ailahtelevaa oli se keskittyminen. Tietysti tuossa oli monta erilaista asiaa mihin piti keskittyä, ihan siitä saksien pitelystä lähtien, niin olihan se haastavaa. Hyvin kuitenkin meni ja muutama hieno lumihiutale saatiin aikaiseksi. Ehkä kuitenkin harjoitellaan vielä jonkusen kerran ennen talvea. Täytyykin käydä ostamassa lisää noita erivärisiä origami-papereita, niillä oli hyvä harjoitella.


Nyt on illasta jotenkin sellainen väsynyt mutta vähän rauhaton olo, että jos joisin niin nyt voisi maistua vaikka lasillinen punkkua tai jotain. Näin keskiviikkoisin tuntuu verottavan toi pojan uimakoulu kovasti myös omia voimia. Uimisen ja saunomisen jälkeen olo on aika kypsä ja kun sitten kotona vielä syö vatsan täyteen niin sohva on hyvin mieluisa paikka loppuillan ajan. Se koko puketumis-peseytymis-altaassa olo-saunomis-pukeutumis-rumba on aika hurjaa vilskettä, että harvoin siinä kauheasti ehtii rauhoittua ja rentoutua, edes siellä saunassa. Toisaalta on siis ihan hyvä, että allasaikaa on vain puoltuntia. Tai toisaalta ehkä poikakin voisi väsähtää uinnista paremmin jos altaassa olisi vähän pidempi aika, ehkä.

 Kaapista muistui viime syksynä Espanjasta ostettu Messin peliasu ja todettiin sen olevan sopiva asu tanssitunnille, vähän vastapainoa niille vaaleanpunaisille ballerinoille ;)
Hyvää yötä! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti