maanantai 25. marraskuuta 2013

Lauantain koti-ilta

Ihana palata taas reilun viikon tauon jälkeen kotiin. Vaikka mummilassa olikin kiva saada asustaa tuo viikko ja välillä tuntui, ettei enää edes halua palata takaisin omaan kotiin, niin on täällä silti ihana olla takaisin. Oli muuten pieni järkytys huomata miten paljon sitä ehti tuon reilun viikon aikana kuljettaa tavaroita kotoota mukanaan.




Kotona otettiin ilo irti rauhallisesta lauantai-illasta ja köllöteltiin koko perheen voimin sohvalla vilttien alla kynttilöiden lämmössä ja katsottiin putkeen pari leffaa. Ensin Joulukoira ja perään luontevasti Joulukoira 2. Aivan ihania joululeffoja, aika liikkiksiä ja paikoitellen aika jänniä pienelle miehelle. Näillä leffoilla meillä siis kuitenkin avattiin joululeffojen kausi täällä, eikä ollenkaan huono avaus.


En muuten rehellisesti sanottuna tiedä kumpi on parempi, itse joulu vai tämä joulunodotus. Tässä joulun odotuksessa kun on se oma jännityksensä ja se itse odotus ja kaikki se vouhotus ja touhotus ja järjestely, vaikka onhan se joulu sitten ihan parhautta kun saa nauttia ja rauhoittua. Joulussa on vaan se vika, että se on sitten niin nopeasti ohi. Eli nyt ei muuta kun pitää nauttia täysin tästä ihanasta joulun odotuksesta. Ja tuohan tämä joulunodotus hieman väriä ja vauhtia tähän muuten niin synkkään ja ankeaan loppusyksyyn.
Siispä ihanaa alkavaa marraskuun viimeistä viikkoa! <:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti