lauantai 30. marraskuuta 2013

Neulemekossa


Tarkotus oli aikasemmin kuvata uusia korviksia mutta se taisi kuitenkin mennä enemmänkin asukuvien ottamiseen, eikä korviksista tullut oikein yhtään onnistunutta kuvaa. Korvikset on kuitenkin melko uusi löytö Espritin alessa. Tein jonkun aikaa sitten Espritiltä tilauksen ja ainut mitä itselleni nappasin pakettiin mukaan oli nuo korvikset ja tosiaan sieltä Espritin alen puolelta vielä.

Korviksilla on välillä kiva leikitellä ja niiden avulla hakea uutta ilmettä. Joskus muutama vuosi sitten vielä käytin aina samoja korviksia, molemmissa korvissa kolme rengasta, ennenkuin innostuin kokeilemaan nappikorviksia. Nykyään valitsen asun ja mielen mukaan eri nappikorvisten väliltä. Ja nyt on vielä tullut lisäksi muutamia isompia roikkuvia korviksia millä hakea vaihtelua ja omalla kohdalla lähinnä juhlallisuutta.

Neulemekko ja huivi (ja ne roikkuvat korvikset) Esprit ja kengät Ugg.

Nyt onneksi on tuosta hiusten juurikasvusta päästy eroon ja hiuksissa taas hieman raikkaampi ilme. Kävin muuten viime viikolla kampaajalla leikkauttamassa kuivia latvoja pois ja vaikka pituudesta ei lähtenyt kun ihan muutama sentti, niin silti tuo ponnari tuntui ihan olemattoman lyhyeltä. Mutta kylläpä tuntuu muuten hiukset heti paljon terveemmiltä ja paksummilta kun kuivat latvat on poistettu. Ihana tunne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti