tiistai 10. joulukuuta 2013

Viikonloppu kahvitellen

Tässä joulun odottelussa yksi ihania puolia on ystävien kanssa tapaamiset ja kahvittelut, sekä tietysti ne salassa tehdyt pakettien vaihdot. Välillä kun tuntuu, että arki muuten on niin täynnä kaikkea ettei sitä ehdi kunnolla edes ystävien kanssa kahvitella vaan aina tarvitaan se jokin syy, että aikaa järjestyy. Tai että edes tulee otettua se puhelin käteen ja ehdotettua kahvitteluita.


Viikonloppuna kahviteltiinkin joka päivä. Ensin oltiin perjantaina viettämässä itsenäisyyspäivän iltaa mummilassa. Ilta meni rennosti, kun syötiin ja kahviteltiin samalla kun vilkuiltiin telkkarista Itsenäisyyspäivän vastaanottoa. Kiva röhnöttää itse rennosti sohvalla takkatulen ääressä ja arvostella muiden juhlatyyliä.


Lauantaina saatiin kummityttö ja meidän pojan kummitäti kyläilemään. Lasten kanssa leivottiin vähän pipareita ja sitten herkuteltiin ja kahviteltiin. Eläinten malliset piparit maistuu selkeästi meidän pojan suussa huomattavasti paremmilta kun ne perinteiset tähti/sydän/kukka-piparit. Pupusta taisi tällä kertaa tulla se suosituin pipari. Ja noista muista kolmesta muuten vain tähdet kelpaavat meidän pojalle. En ymmärrä.

Sunnuntaina vielä suunnattiin kahvittelemaan appiukon luokse, joten joka päivälle löytyi kahvitteluita. Tosin se petollinen puoli näissä kahvitteluissa aina on se herkkujen määrä. Perjantaina nimittäin vielä ennen mummilaan lähtöä leivottiin J:n kanssa (eli J katsoi vierestä ja minä leivoin) pätkismokkapalamuffinsseja. Pienessä kiireessä kun tein ihan normaalisti pätkismokkapalojen taikinaa niin huomasin, että ajatusta olisi voinut edes hieman käyttää taikinaa tehdessä sillä muffinsseja tuli aika hurja määrä. Tehtiin kolmen eri kokoisia ja kolme pellillistä saatiin täyteen. Mokkapalathan on juuri niitä kevyimpiä mahdollisia.



Niin ja kävihän meillä tänäänkin kahvittelijoita. Ihanaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti