tiistai 7. tammikuuta 2014

Ekat päivät Miamissa

Ekat päivät Miamissa meni aika rennosti rannalla nauttien lämmöstä ja auringosta. Rentoa hengailua, käveltiin pitkin sitä kaukaisuuteen jatkuvaa hiekkarantaa pitkin, pysähdyttiin jätskille ja välillä vähän leikkimään. Toisena päivänä heitettiin pyyhkeet hiekkaan ja välillä köllötettiin auringossa ja sitten taas leikittiin meressä. Poika otti alusta lähtien täysin ilon irti rannalla leikkimisestä ja rantavedessä juoksentelusta, mikä taisikin olla ihan parasta.


Iltasin liikuttiin sitten shoppailemaan ja itseasiassa ekan päivän iltana mentiikin Downtowniin ja Bayside marketplacelle, mikä osoittautui aivan ihanaksi paikaksi. Huikeat maisemat, ihana ulkoilmaostari, Hard Rock Cafe, karuselli, Disneyn kauppa ja siellä alet alkaneet ja...Niistä oli ekan päivän ilta hyvin pitkälti tehty.


Miami ja South Beach oli meille ihan uusi kohde ja ihastutti kyllä ihan heti. Aivan loistava lomakohde ainakin meille, jos ei nyt huomioida niitä pitkiä lentomatkoja. Ilmasto on ihanteellinen, lämmintä ja aurinkoa, sekä tarjolla on niin kaupungin korkeita pilvenpiirtäjiä, kuin rentoa rantaelämää upeilla maisemilla. Meidän eka hotelli oli rannan tuntumassa ja sijainniltaan meille ihan hyvä, sillä meillä oli auto alla tämän ekan viikon. Auto tuolla onkin melko ehdoton, varsinkin jos haluaa vähänkin liikkua rannalta muualle. Tosin nähtiin, että siellä oli jonkinlaista julkista liikennettä tarjolla mutta sen laajuudesta ja toimivuudesta ei ole nyt kokemusta, mutta kenties siinä voisi olla yksi mahdollisuus päästä vaikka Miami beachiltä Downtowniin. Pitää varmaan lähteä takas selvittämään tätä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti