tiistai 28. tammikuuta 2014

Yllätystilaus Lekmeriltä

On erittäin huono tapa nettikaupoissa surffaillessa aina klikkailla kivoja juttuja ostoskoriin, että voi sitten katsella mitä kaikkia löytöjä sitä tekikään. Siis saatan tehdä tätä ihan ilman minkäänlaista aikomustakaan tilata yhtään mitään. Tai sitten siinä voi käydä niinkuin viime viikolla, että ennen kuin edes kunnolla huomaakaan niin sitä on jo ehtinyt painamaan "hyväksy tilaus"-painiketta.

Tänään sitten pojalle tuli paketin mukana kaikkea uutta kivaa. Ensimmäistä kertaa muuten tilasin Lekmeriltä ja hyvin toimi. Tilaus lähti viime torstaina ja tänään tiistaina iltapäivällä tuli viesti, että paketti on postissa noudettavissa. Nopeaa sanoisin.

Ruokailusetti ja eväsrasia


















































Uhma on taas ottanut kovasti otettaan meillä ja tahtojen taistoa käydään enemmän ja vähemmän kovemmin lähes päivittäin. Viimeksi tänään kerhoon lähtö vaati ulkovaatteita pukiessa hieman normaalia enemmän itkua ja huutoa, sekä useamman jäähyn. Kannustukseksi uhmakohtauksien välttämiseen onkin otettu Supernanny-sarjasta otetun idean mukaan kannustuspalkinnot. Eli kun on riittävän monta merkintää kehuista ja hienosti menneestä päivästä, niin saa palkinnon. Poika tykkää itsekin ideasta ja kovasti odottaa, että saisi väritellä merkkejä, sekä hänellä tuntuu olevan valmiina jo monen monta ideaa palkinnoista. Tähän tilaukseen lähti myös yksi kannustuspalkinto, kun alesta löytyi Jake ja mikä-mikä maan legopaketti.

Duplot ja valkoinen paita


























Jenkeissä Disneyn kaupassa hypistelin Jake toppatakkia pojalle mutta koska matkalaukuissa oli tilaa vain rajallinen määrä niin takki jäi sinne hyllyyn. Alle 40dollarin hinta jäi kuitenkin mietityttämään. Kotiinpaluun jälkeen eksyin Jenkkien Disney Storen sivuilla ja näin samaisen takin olevan alessa puoleen hintaan ja hetkeksi jopa innostuin. Tosin into lauhtui pian, kun selvisi takin lopullinen hinta kaikkien toimituskulujen ja tullien jälkeen, ei kannata tilata. Tyhmää. Lekmerillä ei samanlaista takkia löytynyt mutta jonkinlaisena lohdutuspalkintona (siis omasta mielestäni, poikahan ei koko Jake-takkia enää muista) toimi Autot-takki. Ja mikä tärkeintä poika tykästyi kovasti jo ensimmäisellä testauksella.

Takki


























Pojan yökkärit on melkein kaikki jostain syystä nyt jääneet tai just jäämässä pieneksi. Housuissa lahkeet tuntuu jäävän poikkeuksetta puoleen sääreen ja paidoista hyvä kun saa pään läpi, niin ehkä oli taas aika päivittää hieman yökkäreitä.

Jake yökkäri, Lentsikat yökkäri


























Poika tosiaan sai taas paljon kaikkea uutta ja kivaa, ja tuntui ilahtuneen todella tästä yllätyksestä. Toisella ei siis ollut pienintäkään käsitystä koko paketista saatika sen sisällöstä ennen kun ruvettiin sitä avaamaan. Alkuun poika innoissaan kyseli "äiti, mitä kivaa oot tilannut itsellesi?" ja kun kuuli, että paketin sisältö olisikin täysin hänelle, niin kärsivällisyys paketin aukaisuun alkoi tosiaan olla koetuksella.

Tämän kokemuksen jälkeen voin lämpimästi suositella Lekmeriä, itselläni kaikkiaan oikein onnistunut ja mieluisa kokemus. Nyt on vielä hyviä alelöytöjä ja toimitus ilman postikuluja, kun tilaus on yli 100€. Ja se muuten käy yllättävän nopeasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti