tiistai 25. helmikuuta 2014

Aikuisten tärkeitä juttuja

Oi että, miten sitä voikin olla ilonen taas kun läppärin näyttö toimii. Hetken aikaa näyttö jo kiukutteli ja pimeni iteksiään mut eilen se sitten sanoi sopimuksen irti kesken Ilta-Sanomien lukemisen. Onni on oma nörtti kotona ja apu ystäväpiirissä, niin että läppäri on taas toiminnassa ja kasassa tänään. Kiitos A avusta ja terveisinä, että ainakin vielä toimii! :)


Eilen käytiin taas tärkeillä aikuisten asioilla pojan ollessa kerhossa. Mentiin Kantsuun Kaareen ajatuksena pyörähtää muutamilla kaupoilla ja sitten käydä tunnollisesti ruokakaupassa hakemassa kotiin tehtäväksi jotain ruokaa. Mutta jotenkin ne kaupat unohtui ja löydettiin itsemme istumasta La Famiglian pöydän ääreltä. Ihan parasta pizzaa, aivan ihanaa. Syödessä sitä vasta tajusi, miten kova nälkä jo olikin ehtinyt yllättämään tai sitten vaan se pizza oli niin hyvää, ettei sen syömistä voinut lopettaa kesken. Itse söin Margherita-pizzan ja oli muuten maukas. Ehkä hieman turhan rasvainen/öljynen mutta ah, niin hyvää. Jos tykkää ohutpohjaisesta pizzasta niin kannattaa käydä testaamassa.


Tänään on tällä tytöllä (niin kiva tytötellä itseä, hih!) alkanut kevät. Ja mistä sen huomaa, niin tänään korkattiin Converse-kausi avatuksi. Me like a lot!

























 Ja ainiin, kerholaiset oli saanu uudet liivit. Ihan parhaat! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti