sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kruunu naistenpäivälle

Kamalaa vauhtia nää päivät nykyään menee, kauheasti tekemistä, moneen paikaan pitäis ehtiä mutta tuntuu, ettei oikein minnekään ehdi vaikka koko ajan jotain kuitenkin puuhaa. Ollaan kyllä viime päivinä saatu ihan hurjasti aikaiseksi, paljon sellasia hommia, mitkä on odottanut hoitamista jo iät. Yhtenä esimerkkinä mm. pojalle tilin avaaminen pankissa. Oltiin eilen ihan muilla asioilla pankissa käymässä mutta siinä samalla hoitui myös vaivattomasti tuo tilin avaaminen. Tiedättekö niin hyvä mieli, kun saa hoidettua kauan roikkuneita asioita (tai no noin kolmisen vuotta, hups.). Ollaan myös saatu aika kivasti myytyä niitä mitä ollaan myyntiin laitettu, Tori.fi tuntuu olevan kyllä ihan loistava paikka.

Tänäänkin aurinkoinen päivä meni aika pitkälti kotona noiden myyntipuuhien parissa. Oltiin eilen sovittu yksi tapaaminen tälle päivälle puolelle päivää ja kun se oltiin sitten saatu hoidettua ja alettiin tehdä lähtöä muiden asioiden hoitoon, niin J sai sähköpostia, että löytyisi kiinnostusta myynnissä oleviin juttuihin. Saatiin vielä tälle kaverille kaupattua muutakin mukaan, mitä ei oltu vielä ehditty edes ilmoittaa myyntiin. Ostaja oli tyytyväinen ostoksiinsa, kun sai paljon enemmän mitä oli hakemassa ja me myyjinä oltiin tietysti tyytyväisiä kun saadaan tavaraa kaupaksi. Illalla vielä kun oltiin välillä ehditty edes vähän ulos asioille niin tehtiin vielä lisää kauppoja. Niin hyvä mieli tästä toiminnasta.

Tänään ehdittiin käydä liikkeellä sen verran, että haettiin mm. meidän uudet ruokatuolit ja ruokapöytä. Nyt vaan tosin pitäisi päästä vanhoista vielä eroon, ne kun ei harmiksi ole menneet vielä kaupaksi. On muuten aivan ihanaa vaihtelua kun ison tumman pöydän jälkeen hankittiin uusi valkoinen pöytä ja huomattavasti vanhaa sirompi. Tuolitkin vaihtui tummajalkaisista kromijalkaisiin ja muutoin valkoisiin tuoleihin. Näistä sitten mahdollisesti kuvaa kun ovat päässeet omille paikoilleen. Instagramin puolella päivittyy kuvat vähän nopeammin uusista löydöistä ja muista, joten sieltä voi myös käydä kurkkimassa (_babygirl_10).


Päivänasuun sattui naistenpäivän kunniaksi sopiva teema. Paita on tuomisia alkuviikon Ruotsin reissulta Hard Rock Cafesta ja kruunukorvikset taas on löytöjä Miamista (muut korvassa olevat korvikset Sokokselta).


Guessin korvikset löytyi joulun jälkeisestä alesta Miamin Macy's:ltä. Tuolle lahjapakettirasialle jäi alejen jälkeen hintaa noin kahdeksan euroa, ei siis paha ollenkaan ja olihan se silloin poimittava mukaan. Varsinkin noihin rusetteihin ihastuin kovasti, söpön tyttömäiset.


Nyt (vaikka kello on jo toooosi paljon) vapaan ja villin lauantai-illan kunniaksi (poika halusi mennä yökyläilemään taas mummilaan ja sehän passasi kaikille) aion ottaa vielä toisen lasillisen kylmää ananas Jaffaa ja katsoa boksilta viimeisimmän Satuhäät-jakson. Ihan villiä, tiedän, enkä vaan voi sille mitää.

Villiä illan/yön jatkoa myös muille ja mukavaa sunnuntaita siihen perään! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti