keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Maalla on mukavaa

Meillä on auto ollut pari päivää ns. poissa käytöstä jarrurempan takia ja siksipä myös poika on viettänyt vapaapäiviä kerhosta. Olisinhan voinut viedä poikaa bussilla kerhoon mutta laskeskeskelin, että en olisi paljoa muuta ehtinyt kun istuskella bussissa iltapäivän niin päädyttiin pitämään vapaapäivät. Ja oikeesti, en oo ihan kauhean innostunut tosta bussin käytöstä, joku siinä tökkii ja pahasti.


Tän päivän happihyppely käytettiin hyödyksi ja suunnattiin lähikauppaan potkulaudalla potkutellen ja samalla lähistöön tutustuen. Vaikka tosiaan oon näillä kulmilla nuoruuteni viettänyt ja siltä osin nurkat on tuttuja, niin paljon on myös muuttunut.


Kauppamatkalla muisteltiin pojan kanssa myös aikaisempia kauppamatkoja kävellen siellä vanhassa kodissa. Aikaisemmin lähikauppaan mentiin muutaman isomman risteyksen läpi ja sporakiskojen yli, kun nyt matka taittuu omakotitalojen välissä päällystämättömällä tiellä, vain muutamalla pienellä tien ylityksellä. Ristiriitainen fiilis, sillä samalla kun kaipaan sitä että spora kulki oven edessä, Kallio oli ihan siinä kupeessa ja sitä mahdollisuutta, että saatoin iltalenkillä kävellä keskustaan, niin nautin myös suunnattomasti tästä lähes maalaisfiiliksestä, mikä täällä aina välillä tulee.

Löydettiin matkalta myös kiviä ja käpyjä kotiintuomisiksi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti