perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pitkäperjantain iltaa

Pitkäperjantai ei tänä vuonna ole tuntunut ollenkaan pitkältä, päinvastoin olis voinu kestää jopa hetken kauemmin. Sain alkuillasta hetken omaa-aikaa kun pojat nukkui yhdessä päikkäreitä, joten raivasin partsille sen verran tilaa, että pääsin nauttimaan ilta(päivä)kahvin auringonpaisteeseen. Suunnittelin, että olisin siinä samalla käynyt päivän kuvat läpi ja tehnyt niistä postausta mutta eihän siitä mitään tullut. Laitetaan nyt siis vaan muutamia pääsiäisaiheisia kuvia.



Sen sijaan, että meillä olisi laitettu mitään perinteistä pääsiäisruokaa, niin iltapalaksi tehtiin pitkästä aikaa lihapiirakkaa. Ja oli muuten hyvää, voin kertoa!


Aurinkoista pääsiäistä kaikille! Ja tietysti myös munariksta sellaista! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti