tiistai 19. elokuuta 2014

Pariisi: Père-Lachaisen hautausmaa

Sain eilen illalla kuulla huonoja uutisia, tuttava vuosien takaa on poissa. Vaikka ihan viime vuosina ei enää oltu tekemisissä, niin uutinen toisen karusta kohtalosta sai fiiliksen aika kehnoksi. R.I.P Mikko.

Mutta tarkoitus oli kuitenkin tehdä ensimmäinen postaus Pariisista ja meidän käynnistä Père-Lachaisen hautausmaalla ja Jim Morrisonin haudalla. Ehkä jollain tavalla tuohon aloitukseen sopiva postaus. Meidän hotellilta matkaa hautausmaalle kertyi noin viitisen kilometriä ja matka meni kävellen melko nopeasti uusia maisemia ihastellessa.


Ihan ensimmäisenä suunnattiin Morrisonin haudalle ja sen jälkeen kierreltiin ja katseltiin hautausmaalla muuten. Morrisonin haudalle oli melko helppo löytää ja meillä kävi sinänsä tuuri, että hautausmaalla oli melko rauhallista, eikä haudalla ollut minkäänlaista tungosta tai jonottamista.


En oikeastaan tiedä millainen käsitys ennakkoon tuosta paikasta oli, Morrisonin haudasta ja ylipäätään tuosta hautausmaasta, tai mitä odotin mutta kuitenkin yllätyin. Vaikka joskus olin nähnyt kuvia Morrisonin haudalta, niin silti jotenkin yllätyin sen vaatimattomuudesta, yllätys oli kuitenkin ihan positiivinen. Koko hautausmaa oli muutenkin todella kaunis, ihana puisto, vaikuttavia hautoja ja upeat maisemat.


Poika oli hiukan hämillään hautausmaasta mutta jaksoi todella hienosti kierrellä, katsella ja ihastella, ja ennen kaikkea kävellä. Hautausmaalta käveltiin vielä illan tullen takaisin hotellille ja googlen kartasta katsottiin, että karkeasti laskettuna matkaa päivälle kertyi reilut 12km ja siinä ei tietenkään ole mukana niitä hautausmaan kiertelyitä, ja poika käveli ilman suurempia valituksia lähes koko matkan. Aika hieno suoritus tuon ikäiseltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti