tiistai 5. elokuuta 2014

Pitkästä aikaa

Heippa hei taas pitkästä aikaa!! Pahoittelut heti alkuun pitkästä tauosta blogin päivittelyssä ja iloista alkanutta elokuuta. Instagrammin ja FB:n kautta seurailevat tietävätkin jo syyn pitkään hiljaisuuteen ja tulihan siitä jossain sivulauseessa vähän vihjaistua eräässä aikaisemmassa postauksessa (Ikäkriisi?). Oltiin tosiaan reissussa tossa heinäkuun lopulla, reilu viikko Pariisissa ja nyt on kotiintulon jälkeen lähinnä otettu rennosti, makoiltu auringossa ja uitu. Ennen kuin aletaan käymään reissun juttuja läpi, niin vähän jotain tosta auringossa makoilusta.

Poika halusi antaa vanhemmille hieman lomaa ja laatuaikaa reissun jälkeen ja meni pariksi yöksi yökyläilemään mummilaan (lue: pojalla oli niin kova ikävä reissun jäljiltä mummia ja vaaria, että halusi mennä kiireesti sinne). No, ei me J:n kanssa kauheasti tästä valitettu vaan nautittiin täysin rauhasta ja hiljaisuudesta. Kymmenen päivän intensiivisen yhdessäolon jälkeen pari lapsivapaata päivää toimi ihan hyvin.


Oon ehkä joskus maininnu täällä, että kirjojen lukeminen on viime vuosina jäänyt ihan minimiin. Välillä tuntuu, ettei mitään lehtiäkään oikein ehdi tai jaksa lueskella. No, J osti itelleen kentältä pokkarin matkalla mukaan, Matti Röngän Levantin kyy:n ja luki sen sitten parissa hetkessä siellä. Kotiin paluun jälkeen ajattelin kokeilla myös kirjan lukemista, kun J sitä niin kovin suositteli ja aloin mummilan takapihalla sitä auringossa maaten lukemaan. Kirja meni ihan hetkessä, seuraavana päivänä se oli jo luettuna. Tykästyin tosi kovasti Viktor Kärpän puuhasteluihin ja Matti Röngän tekstiin, niinpä aloitin heti perään toisen Viktor Kärppä-sarjan pokkarin. Harmi vaan kun tuo Levantin kyy oli vika osa eli vähän väärässä järjestyksessä mennään mutta ei pidä antaa sen nyt häiritä.


Viikonloppu meni siis ihan kirjojen lumossa. Oltiin lauantaina ja sunnuntaina molempina päivinä J:n kanssa Tervasaaressa pötköttelemässä ja lukemassa kirjoja. Se on muuten aika luksusta köllötellä siellä nurmikolla ja lueskella kun merituuli viilentää sopivasti, ettei sinne ihan täysin sula. Lauantaina käytiin Tervasaaren jälkeen kotona vaan suihkussa ja vaihtamassa vaatteet ja mentiin Cafe Torpanrantaan syömään. Nautittiin salaatit siinä terassilla ilta-auringossa ja otettiin kahvit mukaan ja mentiin vielä siihen kallioille iltakahville ja tietysti lukemaan vähän kirjaa.


Sen verran Pariisiin liittyen, että lauantai-iltana päällä oli yksi Pariisin tuliainen, nimittäin Desigualin alesta löytynyt ihastuttava hihaton neulemekko. Ekaa kertaa päällä ja ihastuin täysin, loistava ale-löytö.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti