maanantai 27. lokakuuta 2014

Kauralastuja ja leffaa maanantai-iltaan

Lauantai-iltana alkoi kurkkukipu ja paleleminen, sunnuntai meni niissä samoissa vaihtelevissa fiiliksissä ja tänään on kurkkukipu vaihtunut vuotavaan nenään ja aivasteluun ja olo pysyy melko vetämättömänä. Tylsää. Poika myös köhii ja rohisee jonkun verran, sekä satunnaisesti valittaa korvakipua, joten rauhallinen koti-ilta sopii paremmin kun hyvin.

Ajatuksena oli vain pitää sohvaa paikallaan ja katsoa elokuva, päivällä kaupasta tarttui mukaan Helinä-keiju ja Kadonnut Aarre, juuri sopivaa viihdettä maanantai-iltaan. Jostain keksittiin vielä ennen leffaa kauralastut ja niinpä tehtiin nopeasti muutama pellillinen niitä. Sovittiin pojan kanssa, että leivotaan yhdessä mutta jotenkin se meni niin, että äiti teki ja poika leikki autoilla.


Kauralastut on itseasiassa itelle melko uus juttu, niitä ei oo tullu vielä kovin montaa kertaa tehtyä, mutta niin hyviä, sekä helppo ja nopea tehdä. Leffa tosin oli pojalle paikoitellen sen verran jännä, ettei sit kuitenkaan pystyny leffan aikana niitä kauheasti herkuttelemaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti