keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Lumileikeissä

Eilen saatiin vihdoin järjestettyä aikaa niin että päästiin pojan kanssa ulos lumeen leikkimään. Tarkoitus oli, että oltaisiin lähdetty koko perhe mutta viime hetkelle J:n lähtö estyi ja niinpä me mentiin pojan kanssa kahdestaan.


Ulkona on niin kaunista kun lunta on paljon ja välillä on jopa vaikea uskoa, että ollaan Helsingissä kun noita lumimaisemia ihailee. Nyt vaan täytyy toivoa, ettei lumet sula ihan heti pois, vaikka pakkaset taisi nyt hetkeksi poistua.


Eilen meillä mittari näytti  -17 astetta mutta ei se nyt niin pahalta tuntunut, helposti pari tuntia pärjäsi pihalla. Sisälle tultaessa posket helottikin mukavasti. Poika uhosi ulos mentäessä, että haluaa lumisotaa ja antaa lumipesun mutta kun oma naama vähän sai lunta niin jo oli toinen ääni kellossa ja lumisodat sodittu. Ennen joulua poika sai mummilta ja vaarilta vähän niinkuin etukäteis joululahjaksi lumipotkulaudan ja sillä käytiin myös kokeilemassa pieni lenkki. Tuon kanssa on nyt vähän sama kuin silloin aikaisemmin oli potkulaudan kanssa, että vähän hakemista on. Tasaisella potkuttelu menee vielä ihan mukavasti, jos ei huomioida sitä jatkuvaa pysähtelyä ja haaveilua, mutta mäet vähän tuntuu jännittävän. Nyt sentään suostui jo vähän harjoittelemaan loivassa mäessä liukumista potkulaudan päällä. Vaikka toisaalta harmittaa toisen arkuus niin toisaalta olen kyllä hyvinkin tyytyväinen, ettei ihan ilman itsesuojeluvaistoa paina tuolla menemään.


Pulkkamäki oli ihan parasta. Siinäkin lähdettiin melko varovasti liikkeelle mutta aika nopsaan halusi poika jo mennä isompiin mäkiin laskemaan. Laskettiin muutama mäki myös yhdessä ja oli muuten ihan huippua päästä pitkästä aikaa pulkkamäkeen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti