sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Sunnuntai

Hyvää alkanutta helmikuuta. Yht'äkkiä iski kova hinku muokata hieman blogin nimeä, joten niinpä sen sitten tein. Nyt toistaseksi tämä ainakin tuntuu paremmalle, joten jatketaan sitten näin. Mielipiteitä?


Helmikuu alkoi samoilla fiiliksillä kun tammikuu loppui, sanotaan vaikka että ei sitä ihan parasta aikaa. Tänään lähdettiin käymään siellä Espoon Ikeassa se yksi juliste mielessä. Espoon Ikeassa on nähtävästi isot remontit käynnissä ja niinpä osa tavaroista oli vähän miten sattuu siellä esillä. Kuten arvata saattaa sitä meidän hakemaa julistetta ei tietenkään löytynyt. Pyydettiin myyjältä apua, hänen kanssaan pengottiin ne kaikki pinot ja rullakot läpi, sekä myyjä kävi penkaamassa varaston läpi mutta näitä julisteita ei vaan löytynyt mistään. Teki mieli jossain vaiheessa ottaa sellaset kunnon uhmaikäisen itkupotkuraivarit siinä kaupan lattialla, ennen kun myyjä ehdotti ratkaisua. Koska tuolta olisi niitä julisteita pitänyt löytyä 16kpl ja kun vartavasten oli sinne niiden takia ajettu, eikä julisteita mystisesti löytynyt mistään, niinpä meille tilattiin Tampereelta tämä juliste. Käytäntö ei todellakaan ole mikään yleinen, että näin tehtäisiin mutta kun mistään ei saanut selville milloin julisteita tulisi Vantaan Ikeaan, eikä voitu luvata, että nämä Espoon mystisesti kadonneet julisteet löytyisivät, niin ystävällinen henkilökunta teki nyt poikkeuksen. Toivottavasti jo ensi viikolla saadaan juliste kotiin. Tuntuu ihan älyttömältä, että kauhea rumba yhden alle kymmenen euron julisteen takia. Sen on nyt sitten parempi näyttää todella hyvältä kehyksissä täällä kotona.

Tyhjin käsin ei kuitenkaan Ikeasta kotiin lähdetty, vaan kotiin tuli vähän vihreää piristämään. Jotenkin mieli kaipaa nyt vähän vihreää kotiin ja muutama uusi kasvi tekeekin jo mukavasti uutta ilmettä ja piristystä. Viikolla Vantaan Ikeasta jo tarttui kaksi kasvia mukaan ja tänään vielä yksi, ja itseasiassa vieläkin voisi olla muutamalle uudelle kasville tilaa.


Kotimatkalla koukkaistiin nauttimassa sunnuntain herkullinen päivällinen eksoottisesti Tuuppakkan mäkkärissä. Pakko myöntää, että kyllä se hamppari vähän helpotti sitä harmaan sään, loskasateen, läpimärkien kenkien ja tämän oudon Ikea-reissun aiheuttamaa ärsytystä ja harmitusta.


Mukavaa alkavaa viikkoa! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti