tiistai 24. marraskuuta 2015

Joulun odotus on startattu

Tätä on odotettu jo koko syksyn ja nyt vihdoin viikonloppu oli kunnon startti joulun odotukseen. Ja okei, hössötykseen. Käyn aina tässä loppusyksystä sisäistä taistoa, että milloin saa aloittaa joulun odotuksen ja nyt kuukausi ennen aattoa on ehkä ihan kohtuullinen aika, eikö?


Lauantaina satuttiin vähän kun vahingossa Jumboon kun Joulupukki oli siellä. Ensin vähän vaan katseltiin, eikä poika meinannut uskaltaa pukin luona käymään mutta kun ruokakaupan ajan oli asiaa pyöritellyt mielessä ja kerännyt rohkeutta niin lopulta uskalsi mennä jonoon ja pukin syliin juttelemaan. Voi sitä iloa ja ylpeyttä mikä pojasta loisti kun pukki kehui reippaaksi pojaksi. Ja eikä ollenkaan huonompi tapa aloittaa tätä joulun odotusta.

Sunnuntaina Aleksin joulukadun avajaiset osui tylsästi päällekäin pojan ylimääräisen tanssitunnin kanssa, mikä meinasi vähän aiheuttaa ongelmia aikataulujen kanssa mutta onneksi ei ihan kaikkea missattu. Poika kun oli tanssitunnilla niin me käytiin J:n kanssa kuuntelemassa Senaatintorilla joululauluja ja ajatus oli ehtiä nähdä valojen sytytys mutta sen missasin kun juoksin jo hakemaan poikaa pois tanssista. Jouluparaati ehdittiin kuitenkin hyvin katsoa ja suosiolla otettiin paikka Espan varrelta, eikä edes yritetty päästä Aleksille paraatia näkemään.



Paraatin jälkeen oli vielä ihan pakko käydä kurkkaamassa Stockan jouluikkunaa, mikä oli aikaisemmin päivällä avattu. Ikkunoilla oli tosin sen verran vielä ryysistä, että ihan kauheasti ei niitä päästy ihailemaan, vähän kuitenkin ja se oli just se juttu. Pitää mennä ihastelmaan vielä uudestaan ihan ajan kanssa, samalla kun voisi käydä ihastelemassa Stockan jouluosastoa. Ehkä pitäisi odottaa ensin palkkapäivää tai veronpalautuksia ennen jouluosastolle menoa. Tai sitten just pitää mennä ennen niitä ja niiden jälkeen pysyä kaukana paikasta.


Mutta kun tunnestusti minussa asuu pieni mielensäpahoittaja niin taas tuossa jouluikkunan luona se nousi vähän pintaan. Mikä riivattu niitä aikuisia vaivaa, ketkä jyräävät lapset ja tunkevat itse sinne ihan ikkunan eteen vaikka näkevät, että edusta on ihan täynnä pieniä innokkaita ihailijoita, aikuiset näkee ihan hyvin siitä lasten takaakin. Siellä vielä yksi äiti meinasi jyrätä meidän pojan omien lastensa kanssa, kun meidän poika kiltisti (pakotettuna) odotti omaa vuoroaan päästä ikkunan eteen. Siinä kohtaa kun tämä äiti alkoi työntämään lapsiaan meidän pojan eteen niin oli pakko jo puuttua peliin ja ärähtää hellästi. Niin monessa paikkaa tuntuu törmäävän tähän samaiseen ongelmaan, että ei ne lapset niinkään pahasti ryysi ja kiilaile, vaan ne vanhemmat jotka työntävät säälimättä omiaan muiden lasten eteen ja jyräävät. Todella ärsyttävää.


Ihanaa joulun odotusta kaikille, toivottavasti kaikki muutkin on tästä ajasta ihan yhtä innoissaan. Ja miksei olisi, onhan tää yksi vuoden parhaista ajoista!  <3 Joulu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti