perjantai 13. marraskuuta 2015

Just another Tuesday

Syyslomalle osui meillä melko kivat ilmat ulkoiluun. Meillähän syysloma tarkoitti käytännössä sitä, että pojalla ei ollut kerhoa, eikä puolia harrastuksista. Tiistaille jotenkin osui kuitenkin niin pojalle kuin isälle lääkärikäynnit, ensin pojan aika ja sitten isän aika leikatun jalan kontrolliin. Poika hoiti oman osuutensa todella reippaasti ja niinpä kun aikaa riitti, niin odotellessa ehdittiin Töölön sairaalassa juoda päiväkahvit pullien kanssa. Me ei kuitenkaan jääty Töölöön odottamaan J:n lääkärillä käyntiä, koska riski todella pitkälle odotukselle ei pojan kanssa houkuttanut. Sen sijaan me otettiin pojalle potkulauta alle ja suunnattiin Munkkaan Cafe Torpanrantaan lounaalle.


Matka taittui muuten tosi hyvin ja reippaasti, paitsi kun mulla oli varsinkin toinen kantapää ihan täysin auki ja joka askeleella teki mieli huutaa ja parkua. Selvittiin kuitenkin koko matkan hengissä perille, poika aina odotellen ja hoputellen linkuttavaa äitiä. Vaikka matkaa ei kertynyt kun vajaat neljä kilometriä, niin perillä salaatti maistui todella ansaitulle ja herkulliselle. Myös sinä aikana kun oltiin päästy perille ja ehditty istua pöydän ääreen niin ehti J myös saapua lääkärin luota paikalle. Lääkäri oli onneksi ollut ajallaan ja kaikki mennyt hyvin, niin ehti J mukaan lounaalle.


Ajatus oli lähteä loppu päiväksi kotiin viettämään rentoa koti-iltaa ja vain olla. Ajatus oli kaunis, mutta jo parin tunnin kotona lötköttelyn jälkeen se todettiin mahdottomaksi. Vaatteet niskaan ja suunnattiin Nordikselle lätkämatsiin, IFK-Ilves. Ja onneksi mentiin, sillä ekalla erätauolla nimmareita oli jakamassa legendat Ville Peltonen ja Kimmo Kuhta. Pojalle nimmarit ei merkinnyt ehkä ihan niin paljoa kuin äidille, pojalle ei nämä herrat niin tuttuja olleet. Poika sai nimmarit paperille ja itse hihkuin kuin pikkutyttö kun sain näiden herrojen nimmarit Hifk:n huiviini. Huivin arvo muuten pomppasi tuona iltana taivaisiin.


Huikea ilta ja muutenkin oikein onnistunut päivä. Tällasista päivistä mä tykkään, menossa aamusta iltaan mutta silti rento meno koko päivän ja päikkäritkin ehti ottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti