perjantai 27. marraskuuta 2015

Roadtrip 2015: Aalborg ja Aalborg Zoo

Vaikka Aalborgissa majoituttiin kolme yötä, niin silti itse se kaupunki jäi meillä vähän vähäiselle huomiolle, siellä ei ehditty kauheasti katsella mutta yksi päivä ehdittiin silti eläintarhassa viettämään. Eläintarhapäivälle oli luvattu sadetta koko päivälle ja aamulla harmitti vähän jo valmiiksi kun päivä näytti niin harmaalta. Onneksi kuitenkin lopulta koko päivän aikana kun oltiin eläintarhassa ei satanut yhtään.

Aalborg Zoo ei mikään kovinkaan iso ollut ja sisäänpääsy melko kallis mutta silti oli ehdottomasti käymisen arvoinen ja kaunis paikka. Eläimiä nähtiin paljon ja eläintarhassa oli myös jonkun verran sellaisia elukoita, joita ei aikaisemmin olla nähty, mikä on tietysti aina kiva. Otettiin myös ilo irti siitä kun ei tarvinnut kiireellä mennä paikkaa ympäri, että kaiken ehtisi nähdä, niin esimerkiksi jääkarhujen luona ehdittiin käydä useammankin kerran seuraamassa niiden puuhasteluita, kun niitä ei kuitenkaan ihan joka paikassa pääse ihastelemaan. Myös leikkipaikalla ehdittiin viettämään aikaa kivasti ja poika tykkäsi kun pääsi leikkimään muiden lasten kanssa, vaikka yhteistä kieltä ei löytynytkään. Ja meille vanhemmille se olikin ihan loistava kahvitauko.


Aalborgin keskustassa nähtiin Friends -kahvila ja olihan siellä päästävä käymään, en sellaista nimittäin ole aikaisemmin nähnyt. Käytiin siellä vaan kahvilla, vaikka olisi siellä voinut kyllä syödäkin, niinkuin monet muut tuntui tekevän. Kahvien jälkeen lähdettiin etsimään kuitenkin ruokapaikkaa muualta keskustasta ja se kävely olikin oikeastaan se ainoa mitä kaupungista ehdittiin nähdä. Tosin koska oli lauantai-ilta, oli kaikki muu ravintoloita lukuunottamatta jo kiinni, niinpä kävelykierros oli hieman köyhä. Ja päivän sateet muuten osui just siihen hetkeen, mikä me istuttiin sisällä lämpimässä syömässä vatsat täyteen. Käytiin syömässä Jensen´s Bofhus:ssa ja olipa kiva kokemus. Hyvää ruokaa ja loistavaa palvelua. Vatsat täynnä kivan päivän jälkeen olikin kiva painella takasin hotellille nukkumaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti