maanantai 14. joulukuuta 2015

Oliko se joulun taikaa?

Jos uskoo joulun taikaan, niin eilen se oli juuri sitä. Käytiin eilen Haltialassa joulutapahtumassa iltapäivällä, kun tapahtumasta on monesti aikaisemmin kuultu muttei kertaakaan ole tullut siellä käytyä. Sopivasti samantien kun mentiin paikanpäälle huhuiltiin lampolan vintiltä, että muskari on alkamassa, sinne siis ensin. Poika tykkäsi tästä noin puolen tunnin muskarihetkestä ja oli innokkaasti mukana joululauluissa. Muskarihetki oli tosi mukava ja muskaria vetänyt nainen osasi todella hommansa ja sai innostettua lapset (ja osan aikuisista) hyvin mukaan laulamaan ja soittamaan.


Muskarin jälkeen siirryttiin melko samantien alas lampolaan seuraamaan jouluevankeliumia. Aluksi mietin kauhulla, että miten poika jaksaa seistä ja seurata sen noin puolen tunnin esityksen mutta turhaan, se meni hienosti. Puolituntinen meni todella nopeasti ja poika jaksoi tosi hyvin seurata. Itsekin tykättiin esityksestä, nuoret olivat tehneet sen hyvin. Jos en väärin muista niin Pakilan seurakunnan nuoret vapaaehtoiset olivat tämän jouluevankeliumin esittämässä ja hienosti esittivätkin. Jouluevankeliumin aikana tapahtui myös se joulun taika tai silti se ihan oikeasti tuntui, kun siellä lampolassa seistiin heinien seassa seuraamassa jouluevankeliumia ja samalla ulkona maa peittyi valkoiseen lumipeitteeseen, ensilumi alkoi satamaan. Illan pimetessä ja viiletessä se tuntui jotenkin todella satumaiselta, todella jouluiselta. Sen oli pakko olla sitä joulun taikaa.


Meidän kokemus Haltialan joulutapahtumasta perustuu lähinnä juuri näihin kahteen ohjelmaan, sillä jouluevankeliumin jälkeen jäätiin enää hetkeksi pihalle leikkimään ja lumesta nauttimaan, ennen kotiin lähtöä. Näiden kahden ohjelman perusteella en voi kun kehua, molemmat olivat onnistuneita ja mukavia kokemuksia, sellaisia joulufiilistä nostattavia. Mutta sen muun tapahtuman osalta en osaa oma kohtaisesti sanoa juuri mitään mutta se mitä on saanut lukea palautetta, niin aika hurjalta kuulostaa. Potentiaalia olisi järjestää todella hieno ja ikimuistoinen joulutapahtuma Haltialan tilalla mutta nähtävästi tänä vuonna ei ihan resurssit riittäneet siihen hurjaan yleisömäärään mitä tapahtuma veti puoleensa. Silloin kun me iltapäivällä vasta mentiin tapahtumaan oli pois lähtevien autojen jono ihan mahdoton, siinä vaiheessa vähän kauhistutti, mietittiin että jonossa saattaa mennä jopa tunti. Tapahtuman oli ilmoitettu kestävän kuuteen asti mutta ennen neljää kuulin, että puuro oli loppunut kesken, en sitten tiedä oliko sitä saatu enää lisää. Puuro oli kuulemma ollut vielä todella pahaa, onneksi ei siis edes yritetty sitä jonottaa. Joulupukin piti kiertää aluetta koko tapahtuman ajan mutta me ei kyllä nähty pukkia ollenkaan. Se mitä palautteista luin niin ei pukki ollut edes ollut mikään kauhean lapsiystävällinen tai kiinnostunut hommastaan, ja pukin karkitkin oli loppunut jo kesken päivän. Toivottavasti saavat näitä korjattua ensi vuoteen mennessä, panostavat tapahtumaan vielä paljon enemmän ja järjestäisivät tapahtuman koko viikonlopun mittaisena, ettei samanlaista floppausta pääse tapahtumaan. Potentiaalia olisi kuitenkin niin paljon parempaan. Meille kuitenkin jäi tapahtumasta hyvä fiilis ja uskon, että ensi vuonna mennään taas uudestaan.


Sen verran on loppuun kuitenkin näin pienenä mielensäpahoittajana vielä ihmetellä, että miten se ei ole kaikilla aikuisilla vielä tiedossa, että kun lauletaan Enkeli taivaan viimeinen säkeistö niin se lauletaan aina seisten. Miksi oi miksi, siellä vielä löytyi aikuisia ketkä eivät ymmärtäneet nousta seisomaan tuon säkeistön aikana, vaikka ympärillä kaikki seisoi. Ihan sama uskooko vai ei, tai mihin uskoo, mutta käytöstapoja pitää sen verran löytyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti