sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Pulkkamäessä

Maassa on lunta noin pari senttiä ja sehän riittää siihen, että tänään haettiin pulkka varastossa ja suunnattiin vuoden ekaa kertaa pulkkamäkeen. Jotenkin huvitti kun tuossa meidän viereisessä pulkkamäessä lumen keskeltä loisti paikoitellen nurmikkotupsut, mutta eihän se lasten intoa ja menoa haitannut ollenkaan.


Pulkkamäessä vilinää riitti niin isompien kuin ihan pienempienkin osalta ja hyvin huomasi, miten lapset ovat selkeästi kaivanneet ja odottaneet lumen tuloa. Ja onhan tuolla ulkona nyt ihan eri fiilis kun maa on valkoinen. Vaikka sitä lunta ei tosiaan ole sitä paria senttiä enempää niin antaa jo tuo määrä huomattavasti sitä talventuntua, sekä valoa. Ja tänään muuten pulkkamäessä havahduin siihen, että vielä puol neljän jälkeen oli valoisaa, päivä on siis tosiaan pidentymässä. Ihanaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti