keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Snadisti SnadiStadissa

Joskus talvella viime vuoden puolella ostettiin SnadiStadiin neljä sisäänpääsylippua melko halvalla pakettihinnalla. Nuo liput unohtui pitkäksi aikaa ennen kun tuossa vähän aikaa sitten havahduin niitä katsomaan ja kauhuksi huomasin, että ne on voimassa enää huhtikuun loppuun. Tuli vähän kiire alkaa niitä käyttämään. Ja tottahan nyt on kaikkea muutakin, että tosiaan saa kalenterin kanssa pähkäillä ja suunnitella miten ehditään kaikki liput käyttämään.


Vajaa pari viikkoa sitten käytiin SnadiStadissa ekan kerran. Vähän ahdisti lähteä sateisena lauantai-iltana tuonne, pelkäsin että paikka on ihan täynnä. Onneks ei kuitenkaan ollut ja ihan kivasti poika mahtui sinne mukaan riehumaan. Ehkä joku kolmisen tuntia ehdittiin ennen sulkemista olla ja pojalla olisi virtaa riittänyt kyllä pidempääkin, aika vähän kuin loppui kesken.


SnadiStadi oli ihan hauska paikka, tekemistä tuntui pojalle riittävän ja sehän se tärkeintä. Silti jotenkin odotin paikalta enemmän, en tiedä miksi. Paikka oli ehkä vähän sekoitus Hoploppia ja Superparkkia. Se mikä vähän häiritsi oli ne erillaiset myyntikojut ja vastaavat siinä viemässä hyvää leikkimistilaa ja samalla turhia houkutuksia lapsille siinä ihan pienten käsien ulottuvilla. Muutenkin paikka oli jokseenkin ylihintainen mutta se kai kuuluu näihin kaikkiin vastaaviin paikkoihin. Ilman noita valmiiksi ostettuja huomattavasti edullisempia sisäänpääsylippuja jäisi meillä tuo paikka jatkossa kokonaan väliin.


Yksi asia mitä näissä paikoissa ärsyttää ihan suunnattomasti on kun kaikki aikuiset ei niitä omia lapsiaan jaksa ja viitsi valvoa. Tuollakin piti puuttua kun isommat lapset meinasi jyrätä meidän pojan trampoliinilta isompien oikeuksilla ennen kun sitten puutuin tilanteeseen. Poika oli selkeästi ensin trampoliinilla hyppimässä ja vieressä oli toinen trampoliini vielä vapaana mutta pari isompaa lasta selkeästi yritti jyrätä trampoliineja täysin itselleen hätistellen meidän poikaa pois. Pojan viesti ei näille mennyt perille ennen kun minä sitten sivusta puutuin tilanteeseen. Ei oo kiva olla se tiukkapipoinen mutsi siellä oman lapsen perässä kokoajan kyttäämässä mutta ihan suoraan sanottuna v*tuttaa kun niille kaikille muilla lapsille ei viitsitä opettaa tapoja tai sitten itse valvoa niiden touhuja siellä. Tiedän kyllä itsekin, että välillä olisi kivempi vaan istua rauhassa kahvilla ja plärätä puhelinta tai lehtiä, kun seurata sitä oman lapsen vipellystä. Jotenkin koomisesti Snadistadi vielä mainostaa aikuisille tuota omaa paikkaansa, että sisäänpääsymaksulla saa ilmaisen kahvin ja paikalta löytyy myös Wifi. Siinähän ne parhaat lähtökohdat on lasten valvontaan, varsinkin kun samassa myös paikka painottaa, että lapset on täysin vanhempien vastuulla ja valvonnassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti